lauantai 7. maaliskuuta 2015

Ensiaskelia

Ajatus omasta blogista alkoi liikuskella mielessä sen jälkeen, kun Yukiconin jälkihuuruissa olin ahnaasti kahlannut läpi muiden blogeja. Toisten fiilikset tuskailuineen ja ilonpilkahduksineen olivat samaistuttavaa ja (jollain kierolla tavalla) miellyttävää lukemista. Näin blogin kirjoittamisessa myös potentiaalista kirjoitusharjoitusta, kun nautin kirjoittamisesta mutta en sitä vapaa-ajallani muuten harrasta. Toivoin ajoittaisen kirjoittelun myös motivoivan minua itse pukujen teossa, kun tekstiä aikaan saadakseen on myös saatava jotain fyysistä tehtyä. Näin katastrofin ainekset olivat kasassa ja Huoparaukka oli jo mallailemassa Bloggerin eri teemavaihtoehtoja. Tämänhetkinen ulkonäköratkaisu on kuitenkin vain väliaikainen, kun totuttelen blogialustan käyttöön.



Muutama aikasempi luomukseni, että jotain esimakua saadaan.
Vasemmalta oikealle: Flame Princess (kuvaaja Riika), Aigis (kuvaaja Konsta Väänänen) 
ja Artemis (kuvaaja Montbretiia).


Vaikka kirjoitankin tätä blogia ensi sijassa itselleni ja sitten tutuilleni, saattaa lukijaksi eksyä myös joku, joka ei ennalta tunne minua laisinkaan. Siispä esittely lienee paikallaan! Lukemaasi blogia ylläpitää tuore täysikäinen cosplayharrastaja, joka yleensä nimellä Huopa tunnetaan. Olen harrastanut cosplayta kolme vuotta ja sen aikana tuottanut hieman reippaat kymmenen pukua. Tahdiltani en siis ole älyttömän kova, ja pukujenkasausvauhtiani rajoittaakin pääasiassa rahatilanne ja muu elämä. Cosplayn lisäksi tässä blogissa saattaa esiintyä jäämiä myös muista harrastuksistani (piirtäminen ja satunnaiset muut käsityöt), sillä harrastukset kulkevat usein käsi kädessä: ei olekaan tavatonta nähdä minua conissa taidekujalla.

Fiiliksiä Yukicon 2.0:n cosplaykisan backstagelta (kuvaaja: Matias Tukiainen).

Lienee soveliasta syventää myös hieman cosplaytaustaani! Olin tietänyt harrastuksen olemassaolosta jo pari vuotta ennen kuin itse aloin pukuilua harrastaa ja olin puuhasta kiinnostunut, mutta viimeisen töytäyksen sain vasta 2012 nettisarjakuva Homestuckista. Muutama ensimmäinen pukuni onkin kyseisestä teoksesta, ja vaikka välillä vähän punastelen nolona taustaani, olen silti kiitollinen että se on minut tänne johtanut. Olin täysi noviisi ompelussa, joten pysyin jonkin aikaa helpoissa ja turvallisissa kostyymeissä. Olenkin vasta lähiaikoina alkanut koettaa haastaa itseäni pukujen teossa, vaikka en siltikään mitään erityisen ihmeellistä pysty luomaan. Olen myös kerran päässyt käymään kisalavalla, ja siitä jäi päälle sellainen jano, että sinne on ennemmin tai myöhemmin palattavakin.

Tällä hetkellä cossisuunnitelmani näyttävät jotakuinkin tältä.


Odotan innolla, millainen kokemus blogin kirjoittamisesta tulee! Seuraava coni johon olen suuntaamassa on näillä näkymin huhtikuussa järjestettävä Popcult, josta lienee odotettavissa lisätietoa piakkoin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti